30.10.1981

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

A oli B:lle 22.3.1979 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla Vantaan KO:ssa kertonut, että sitten kun A ja B oli Kristiinankaupungin RO:n 11.6.1973 julistamalla päätöksellä tuomittu asumuseroon, mikä ratkaisu oli KKO:n 22.10.1974 annetulla päätöksellä vahvistettu, varatuomari K oli RO:n määräämänä pesänjakajana toimittamassaan, 25.9.1978 päättyneessä puolisoiden omaisuuden osituksessa arvioinut kummankin puolison haltuun jääneen irtaimen omaisuuden yhtä arvokkaaksi, A:n nimissä olleen Kristiinankaupungissa sijaitsevan kesähuvilatontin vuokraoikeuden ja tontilla olevat rakennukset 50 000 markan arvoisiksi sekä ositettavaan omaisuuteen kuuluva yhden kahdestoistaosan B:n isän C:n kuolinpesästä niin ikään 50 000 markan arvoiseksi, mitä osuutta vastaavasta lakiosastaan B oli avioliittolain 94 §:n tarkoittamin tavoin menetellen luopunut hyväksymällä 3.6.1973 vanhempiensa keskinäisen testamentin. Sen vuoksi pesänjakaja oli määrännyt, että A ja B saivat kumpikin pitää hallussaan jo olleen irtaimen omaisuuden ja että A sai mainitut rakennukset vuokraoikeuksineen. Tyytymättömänä ositukseen A oli vaatinut sen oikaisemista siten, että C:n kuolinpesän arvoksi katsottiin 1 000 000 markkaa sekä sanottujen tontin vuokraoikeuden ja rakennusten arvoksi 40 000 ja B:lle osituksessa tulleen irtaimen omaisuuden arvoksi 64 415 markkaa.

B oli vastustanut kannetta ja näin tehdessään vaatinut otettavaksi huomioon pesänjakajan virheellisen ratkaisun, kun tämä oli katsonut B:n syyllistyneen avioliittolain 94 §:ssä tarkoitettuun menettelyyn.

KO p. 12.11.1979 oli lausunut, ettei B luopuessaan moittimasta vanhempiensa keskinäistä testamenttia ollut syyllistynyt avio-oikeuden alaisen omaisuutensa väärinkäyttöön. Pesänjakajan ei siten olisi tullut katsoa mainittua osuutta C:n kuolinpesään B:n omaisuudeksi. Kesähuvilatontin vuokraoikeuden ja rakennusten arvon osalta KO oli katsonut jääneen näyttämättä, että niiden arvo olisi määrätty liian alhaiseksi. Näin ollen ja huomioon ottaen pesänjakajan kerrotun virheellisen menettelyn B:n osuus osituksessa oli jäänyt 25 000 markkaa liian pieneksi. Irtaimen omaisuuden osalta KO oli lausunut selvitetyksi, että osituksessa oli jätetty huomioimatta B:lle määrätty Biedermaver-tyylinen kalusto, jonka arvona oli pidettävä 3 500 markkaa. Muilta osin kummankin puolison saama omaisuus oli arvioitu samojen perusteiden mukaan ja omaisuusmäärät vastasivat arvoltaan toisiaan. Tältä osin A:n osuus osituksessa oli siten jäänyt 1 750 markkaa liian pieneksi. Sen vuoksi ja kun B ei ollut saanut omaisuutta enempää kuin hänelle lain mukaan olisi kuulunut, KO oli hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n suorittamaan B:lle korvaukseksi tämän oikeudenkäyntikuluista 4 000 markkaa.

Helsingin HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, t. 21.5.1980 oli ratkaissut sen; ja koska A ei ollut näyttänyt, että kesähuvilan arvo tontinvuokraoikeuksineen olisi osituksessa merkitty sen todellista arvoa korkeammaksi, HO oli tällä ja muutoin KO:n mainitsemilla perusteilla jättänyt asian KO:n päätöksen lopputuloksen varaan.

Pyytäen valituslupaa A haki muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin ja B antoi häneltä hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen.